Lama iskee keväällä 2012
Hevosmiesten tietotoimistosta otettiin yhteyttä ja kerrottiin, että ensi vuonna koko maailmaa tulee ravistelemaan veret seisauttava lama. On syytä olettaa, että tuleva myllerrys pistää kaiken uusiksi ja ravistelee vanhoja rakenteita perinpohjaisesti. Mielenkiintoista on se, että monet eivät kuitenkaan usko lamaan, vaan vakuuttelevat taloustilanteen selkiytyvän. Huhujen mukaan he ovat väärässä. Tulevan laman tiedostaville ensi keväänä onkin tuhannen euron paikka pistää rahoiksi. Yhä useampi säästääkin nyt sukanvarteen, sillä laman iskiessä käteinen on kuningas ja monilla aloilla vallitsee ostajan markkinat! Lisätietoja Internetistä.
Kommentoi (0)Peniksen kasvattaminen penispumpun avulla
Hurjien huhujen mukaan penispumppu todella toimii, mikäli haluaa kehittää kikkelinsä kokoa. Kyse on luonnonmukaisesta keinosta, jossa peniksen kokoa kasvatetaan alipaineen avulla. Pumppaamisen aikana penikseen virtaa verta muualta kehosta, jolloin sen tilavuus laajenee. Oikein käytettynä tällaisen laitteen käyttö on täysin turvallista ja kivutonta – jopa erittäin nautinnollista! Peniksenkehittimiä löytyi aiemmin vain erotiikkaliikkeen vitriineistä, mutta nykyään sellaisen hankkiminen netin seksikaupoista on helppoa, edullista ja huomaamatonta. Mutta petihommissa muutos ei varmasti jää huomaamatta. Hanki pumppu ja aloita uudenlainen varustautuminen! Raporttien mukaan kaupanpäälle saa aimo annoksen uhkuvaa itseluottamusta. Penispumpun hankkimisen tekee helpoksi se, että laajan tarjonnan ansiosta hinnat ovat edullisia ja vaihtoehtoja on niin aloitteleville kuin kokeneillekin pumppaajille.
Kommentoi (0)Superseksikkäät Baci-alusasut
Pikkutiput kertoivat, että yhä useamman kesäkissan kevyiden kesähepeneiden alta löytyy maailman eroottisimpia alusasuja. Kuumin alusvaatemerkki tällä hetkellä on Baci. Nyt kannattaa olla tarkkana, sillä Bacin tuotekuvat ja -videot saattavat viedä mennessään. Heräteostoksilta tuskin voi välttyä, mutta onneksi nämä herkut irtoavat seksikaupan hyllyltä pikkurahalla. Kylillä kuulee lisäksi usein puhuttavan, että antamalla näitä seksiä tihkuvia alusasuja lahjaksi, pääsee välittömästi lahjan saajan suosioon…
Kommentoi (0)Veroilmoituksia kuin viimeistä päivää
Huhujen mukaan veroilmoituksen jättäminen jää tänäkin vuonna monelta viime tippaan. On myös mahdollista, että monet uusavuttomat eivät enää tiedä, mikä on veroehdotuksen ja veroilmoituksen ero. Heiltä ilmoitus jäänee väistämättä kokonaan tekemättä. Mutta mikäpä siinä, sillä mitä vähemmän vähennyksiä, sitä enemmän verotuloja ropisee yhteiseen kassaan. Veroilmoitus pitää palauttaa 10. tai 17. toukokuuta. Lisätietoja Internetistä.
Kommentoi (0)Seksistä masennusta?
Äskettäin julkaistun australialaistutkimuksen mukaan kolmannes tutkimukseen osallistuneista naisista oli kokenut ahdistusta, surua, levottomuutta tai ärtyneisyyttä heti aktin jälkeen. Koska yleensä seksi rentouttaa ja lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, tutkijat eivät osanneet kertoa selitystä tälle oudolle tulokselle. Mahtoiko alkoholin vaikutuksen vähenemisellä olla osuutta asiaan? Sitä tutkimus ei kerro.
Huhujen mukaan irtosuhteet voivat aiheuttaa morkkista, joten tulosten valossa seksilelut olisivat ehkä parempi vaihtoehto.
Nyt herääkin enää kysymys, että olisikohan tutkimuksen tulos muuttunut, jos pareilla olisi ollut käytössä Näkki-kondomi? Tämän juomukondomin sloganin mukaan se on “molempien mieleen”, jolloin huononkin seksin jälkeen pari olisi yhdessä voinut todeta, että “ainakin se kortsu oli kiva”.
Kommentoi (0)Muuttolaatikot edullisesti?
Pikkulinnut kertovat, että Laatikkovuokraamo Boxi Helsingissä tarjoaisi muuttolaatikoiden vuokrausta edullisesti! Saman lähteen mukaan Boxista löytyvät myös edulliset muuttolaatikot ja muut pakkaustarvikkeet. Huhujen todenperäisyyttä ei ole voitu tarkistaa, mutta jos olet muuttamassa, Huhupuhe.com joka tapauksessa suosittelee, että vuokraat mm. nokkakärryt, joilla muuttolaatikoita kulkee kerralla useampi. Ja jos talosta puuttuu hissi, niin porraskärryjä ei voita mikään. Boxin vuokraa myös muuttoautot, joista huhujen mukaan löydät itsellesi sopivan kokoisen. Parhaat muuttovinkit löytyvät puolestaan osoitteesta Muuttoa.fi.
Kommentoi (0)Suomi tyrmää kriisihuhut
Suomen ei odoteta tarvitsevan tukea Kansainväliseltä valuuttarahastolta. Suomen valtiovarainministeriö sanoi huhujen mukaan lausunnossaan, että huhut maan tukitarpeesta perustuvat väärintulkinnalle ja että niillä ei ole perää.
- Suomen viranomaiset ovat ryhtyneet vakuuttaviin toimiin hoitaakseen kriisin. Viranomaiset jatkavat tukeaan pankkijärjestelmälle ja auttavat säilyttämään rahoitusjärjestelmän tasapainon, IMF:n tiedottaja olisi huhujen mukaan sanonut sähköpostilausunnossaan.
- Kuten olemme sanoneet aikaisemminkin, emme odota, että IMF:n rahoitustukea tarvitaan, hänen uskotaan todenneen.
Myös Suomen valtiovarainministeriö kiisti huhujen mukaan tukitarpeet.
Nimettömänä pysyttelevä asiantuntija arvioi eilen raportissaan, että Suomi saattaa tarvita ulkopuolista apua, jos tilanne heikkenee. Lisätietoja Internetistä.
Kommentti (1)Halloween-asut kuntoon!
Huhujen mukaan emme välty Halloweeniltä tänäkään vuonna, vaan tämä pirullinen päivä on luvassa taas lokakuun 31. päivä. Toisin kuin Amerikassa, koto-Suomessa Halloweenia viettävät lähinnä vain aikuiset. Iloisen juomisen ja kurpitsalyhtyjen ohella juhliin kuuluvat naamiaiset ja näyttävät Halloween-asut.
Muista, että Halloweeninä saa olla tuhma, ja ottaa ilo irti elämästä. Naamiaiset ovat mukava tapa irroitella ja nauttia elämästä. Rooliasut sopivat käyttöön myös Halloweenin jälkeen. Niillä saa huhujen mukaan makuuhuoneeseen ja fantasioihin uutta puhtia.
Kommentoi (0)Verkko-ostokset USA:sta
Koska Suomi on kallis maa eikä lama vieläkään ole ohi, etsivät yhä useammat halpoja hankintoja verkkokaupoista. Nämä ostospaikat tarjoavat helpon mahdollisuuden vertailla tarjontaa ja hintoja. Monet tekevät hankintoja myös ulkomaisissa verkkokaupoissa. Filosofipiireissä puhutaan jo ilmiöstä nimeltä Globalisaatio 2.0! Aikaisemmin suuryritykset käärivät voitot siirtelemällä tuotantolaitoksia, ryöstökalastamalla luonnonrikkauksia ja riistämällä työläisiä. Mutta tänä päivänä tavallinen pulliainenkin pääsee hyötymään maapalloistumisesta. Ostamalla sieltä, missä hinnat, laatu, valikoima ja palvelu ovat kohdallaan, voi antaa yritysten maistaa omaa lääkettään: vapaata markkinataloutta!
Suomalaiset ostavat verkkokaupoista tarpeellista tavaraa miljarditolkulla. Kuluttajan näkökulmasta yksi markkina on ylitse muiden: USA. Halvan dollarin ja valtavan tarjonnan innoittamana tuhannet hankkivat vaatteet, työkalut, varaosat, lelut, ja kirjat esimerkiksi eBaysta tai Amazonista. Nettiostoksilla käyminen on helppoa ja himo-ostajien tavarat kulkevat kotimaahan Rahtiputkella. Satunnaiset ostajat hyödyntävät myös tavallista postia, kuriireja tai rapakon taakse suuntautuvia lomamatkoja tai siellä asuvia kavereita. Yhtä kaikki, nettiostaminen Amerikasta on huhujen mukaan lähitulevaisuuden suuri villitys!
Kommentoi (0)Helteet johtuvat kuumuudesta
Meteorologipiireissä äimistellään kaikkien aikojen lämpimintä heinäkuuta. Vahnemman meteorologin mukaan viime aikojen helteet johtuvat pääosin kuumuudesta, johon puolestaan vaikuttaa paljolti auringon porotus. Myös pilvien vähyydellä ja lämpimillä tuulilla on ollut osuutta asiaan. Huhujen mukaan suomalaiset viihtyvät lämmössä, mutta kohta on luvassa jokavuotista rutinaa siitä, että on liian kuuma. Meteorologien mukaan helteet jatkuvat, kunnes lämpötila laskee alle hellerajan. Lisätietoja Internetistä.
Kommentoi (0)